As cities change, parts of them become obsolete, demolished, and replaced with new ones. Between city structures, there remain spaces that we do not necessarily consider as actual places. Often nature finds its way into these spaces, and sometimes self-generated urban culture also emerges. Developing the city while not forgetting the value of these places, and doing so sustainably and flexibly, requires an understanding of urban nature and a change in traditional ways of thinking.
Kaupunkiympäristön muuttuessa sen osia jää käytöstä, puretaan ja korvataan uusilla. Kaupungin rakenteiden väleihin jää kohtia, joita emme välttämättä miellä varsinaisiksi paikoiksi. Yleensä luonto löytää tiensä näihin tiloihin, joskus myös omaehtoisesti syntyvä kaupunkikulttuuri. Kaupungin kehittäminen näiden paikkojen arvoa unohtamatta sekä kestävästi ja joustavasti vaatii kaupunkiluonnon ymmärrystä ja perinteisten ajattelutapojen muutosta.
For many migrant women in the Helsinki Metropolitan Region, belonging does not emerge primarily through workplaces or official programs. Instead, it is shaped through everyday life in public spaces where they feel safe and recognized. In Finland, one such space stands out: the public library. Through everyday encounters in libraries, women build friendships, learn languages, raise their children, and gradually find their place in the city.
From quiet book halls to buzzing community hubs, libraries across the Nordic countries — Finland, Norway, and Sweden — are reinventing themselves as vibrant “urban living rooms.” These spaces spark creativity, foster learning, and bring communities together in new ways. Beyond reading, they are places to meet, collaborate, and connect across generations and cultures. This article explores how Nordic libraries are redefining the social and civic heart of the city.
Kesällä 2025 vierailin Japanissa erityisenä tarkoitukseni tarkastella ja piirtää katuja, kujia, polkuja ja muita reittejä sekä niitä rajaavia taloja, aitoja, portteja, puita ja pensaita. Minulle kiinnostavinta arkkitehtuurissa eivät ole itse rakennukset vaan niiden väliin jäävä tila, rakennusten suhde toisiinsa ja maisemaan. Halusin havainnoida, millaisia tilallisia suhteita japanilaisessa arkkitehtuuriperinteessä syntyy rakennusten, hoidettujen puutarhojen ja laajemman ympäristön välille.
Katumme peilaavat arvojamme, tekemiämme valintoja ja paikallisen kulttuurin mahdollisuuksia. Heijastaako keskeisten katujemme tilankäyttö todellisia tarpeitamme ja olemustamme?
Kulttuuriset murrokset, yhteiskunnalliset jakolinjat, tilalliset siirtymät, yhteisöjen rajapinnat, yhteenliittymät.
