Teksti ja kuvat
Kathleen Dieme
Pieniä kytköksiä
Tässä visuaalisessa esseessä kerrotaan tarina varpusista. Essee pohjautuu diplomityöhöni, jossa seurasin kahta varpusyhteisöä Vilhonvuoren Hermanninpuiston ja Teurastamon sekä Itä-Helsingin Puhoksen ja Stoan ympäristöissä. Tarkoituksenani oli ymmärtää varpusia ja niiden elämää ihmiselle rakennetussa kaupungissa. Keskityin erityisesti havainnoimaan varpusten tapaa hyödyntää ihmisen rakentamaa sekä siihen, mitkä laadulliset tekijät näissä rakennetuissa ympäristöissä fasilitoivat varpusten mahdollisuuksia elää ja toteuttaa itseään lajityypillisillä tavoillaan.
Kaupungissa varpuset pitävät esimerkiksi seuraavista: huokoisista rakenteista, kuten orapihlajapensaista, villiviiniköynnöksistä, pensaikoista, aidoista, verkoista, päivittäistavarakauppojen huoltokäytävien häkkirullakoista, rakennusten seinien raoista, tuuletusaukoista ja onkaloista, Rautatieaseman Asematunnelin alakaton ritilästä, hiekkaisista istutuslaatikoista ja syreenien juurakoista, auringon lämmittämistä markiisirullista katonrajoissa sekä ihmisen rikkaruohoiksi määrittelemien jauhosavikan, pihattaren ja pihatähtimön siemenistä.
Kun kuuntelee tarkasti – asuinkortteleiden pihoilla, kahviloiden terasseilla, ostoskeskusten lähettyvillä, ruuhkasta täysillä kaduilla ja harmaiden roskakatoksien liepeillä – saattaa löytää varpusen, jos toisenkin, lopulta kokonaisen varpusyhteisön.
Helsingissä pieni ja ympäristöönsä sulautuva varpunen on lähes näkymätön, vaikka se käyttää ja asuttaa ihmisen rakentamaa ympäristöä mitä moninaisimmilla tavoilla. Tavoilla, jotka paitsi poikkeavat suuresti rakennusten alkuperäisistä, ihmistä palvelevista tarkoituksista, myös itsessään haastavat ajatusta muunlajisista kaupunkeihin kuulumattomina toisina. Osa elämää ylläpitävistä ekosysteemeistä ja elämänmuodoista käyttää ihmiselle suunniteltua ympäristöä rinnan kanssamme, usein ihmisen tiedostamatta.
Olemme vähällä jatkaa matkaa. Vähältä piti, ettemme olisi kuulleet sirkutusta edessä olevan syreenipuun juurelta, ja vain koska seuralaiseni tuntee paikan – vaatimaton puinen penkki Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäynnillä – osaamme erottaa hennon kujerruksen, joka sekoittuu kahvilan terassilla paistattelevien ihmisten puheensorinaan.
Sinä kesäisenä iltapäivänä ehdimme odottaa vain hetken, kunnes paikalle ilmestyy pari varpusta. Kaksi suuntaamme tehtyä pomppua vastaa vähintään yhtä pyrähdystä poispäin; lintujen eteneminen jalkojemme juuriin on sahaavaa koreografiaa. Istumme penkillä jännittyneinä, olemme kohentaneet ryhtiämme nähdäksemme paremmin syreenille ja jalkoihimme, joissa vilisee kaksi hiekkaan maastoutuvaa täplää. Hän sanoi haluavansa viedä minut erityiseen paikkaan. Se on tämä penkki, ohikiitävä hetki varpusten maailmassa.
Lyyrisen kesäpäivän lopputunteina ei uskoisi, että varpuset katoavat kaupungeista (ks. esim. Robinson et al., 2005; Liker et al., 2008; Shaw et al., 2008; Peach et al., 2015; 2018; Herrera-Duenas et al., 2017; Meillère et al., 2017; Moudrá et al., 2018).
Siitä, miksi juuri sille penkille istuutuessa varpuset ilmaantuvat paikalle, on mahdoton sanoa mitään varmaa. Kuulivatko varpuset tutut askeleet? Ovatko ne samat linnut, jotka seuralaiseni kohtasi viimeksi täällä käydessään? Katson ympärilleni, tuoksuvaa syreeniä ja sen violetin eri sävyjä – indigoa, lilaa, laventelia, fuksiaa – puutarhan kasveja, joita en osaa nimetä, ohikäveleviä ihmisiä, joiden toivoisin kävelevän kauempana säikyistä varpusistamme, kahvilassa omiin maailmoihinsa keskittyneitä ihmisiä, tietämättöminä taianomaisesta, samalla tuiki tavanomaisesta hetkestämme näiden pienten olentojen seurassa.
Seuralaiseni tavoin varpuset tuntevat kaiketi paikan, kahvilan pulliaan ja leipiään maahan huolettomasti murustelevat vierailijat. Kaiketi me hahmotumme varpusten kartastossa samaan pullaa syövien olentojen kategoriaan. Sorrun kuitenkin ajattelemaan, että ehkä varpuset valitsivat juuri meidät tietystä syystä. Varpusten ympärille kehittynyt affekti sumentaa ajattelun.
Vohveli hajoaa pieniksi tahmeiksi hiutaleiksi puristuksen voimasta. Yhden murusista nipistän sormieni väliin, ojennan hitaasti maata kohti. Varpunen epäröi hetken, mutta päättää hyväksyä vohvelinpalasen suoraan kädestäni. Nokka käy kevyesti kiinni vohveliin ja samalla etusormeni päähän. Kosketus tuntuu viileältä hipaisulta, silitykseltä.
Varpunen pyrähtää lentoon, pysähtynyt aika ottaa jälleen muotonsa. En ole koskaan aiemmin koskettanut varpusta. Syyllisyys kalvaa; tiedän, ettei varpusia tulisi ruokkia ihmisravinnolla. Hiilihydraattipainotteisen ruokavalion on arveltu vaikuttavan kaupunkivarpusten lentomatkojen pituuksiin, joiden on havaittu olevan lyhyempiä, kuin kaupunkien ulkopuolella asuvilla varpusilla (Rothe, Biesel & Nachtigall, 1987). Kaipuu pienen olennon fyysistä kosketusta kohtaan on kuitenkin vahvempi kuin tieto mahdollisesta vahingosta linnulle. Päätän kuitenkin olla tekemättä samaa toiste.
Kysymys siitä, miten opimme elämään muiden lajien kanssa ja olemaan maailmassa – tulla kosketetuksi ja aktiivisesti koskettaa – on avaus kohti ”toiseksi tulemista”, ”kehkeytymistä” (eng. becoming with) (Maria Puig de la Bellacasa, 2017, 116). Kukaties vohvelin ojentaminen varpuselle on kömpelö kurotus kohti hoivaa ja sitä kautta maailmassa olemista. Tähän pyrkimykseen sisältyy epämukavuuden, kritiikin ja syyllisyyden tunteiden hyväksyminen ja niiden työstäminen.
Suhteinen olemassaolomme
Työni aikana jokin minussa muuttui. Katselen ja asutan maailmaa eri tavalla kuin ennen. Olen alkanut näkemään rakennetussa ympäristössä paremmin elämää, joka ei ole ihmistä. Ihmisestä ja ihmisen tarpeista ponnistavan alan koulutuksen saaneelle muutos on käänteentekevä. Arkkitehteina olemme tottuneet luomaan kukoistusta ihmisille, olosuhteita, joissa voi tuntea fyysisesti olonsa mukavaksi mutta myös saavuttaa henkisiä arvoja ja kokemuksia tilan kautta. Unohdamme kuitenkin sen, että tilaa käyttävät monet muutkin, joiden hyvinvoinnista olemme riippuvaisia. Yhtä paljon kuin muut olennot ovat riippuvaisia meidän hyvinvoinnistamme. On kysyttävä, miten arkkitehtien tulisi lähestyä tilojen ja paikkojen suunnittelua maailmassa, jota jaamme ihmistä laajempien yhteisöjen kanssa.
Kathleen Diémé on helsinkiläinen arkkitehti ja kuvittaja, joka etsii tapoja suunnitella paikkoja muunlajisille eläimille ja ihmisille sekä luoda monilajisen yhteiselon ympärille kauneutta. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingin kaupungilla kaavoittajana ja pyrkii haastamaan luonto-kulttuuri -kahtiajakoa maankäytön suunnittelun keinoin. Viime aikoina iloa hänelle on tuonut muunlajisiin tutustuminen lintuja bongailemalla.
Lähteet:
Herrera-Dueñas, A.;Pineda-Pampliega, J.;Antonio-García, M. T.;& Aguirre, J. I. (2017). The influence of urban environments on oxidative stress balance: a case study on the house sparrow in the Iberian Peninsula. Frontiers in Ecology and Evolution, 5, 106.
Liker, A.;Papp, Z.;Bókony, V.;& Lendvai, A. Z. (2008). Lean birds in the city: body size and condition of house sparrows along the urbanization gradient. Journal of animal ecology, 77(4), 789-795.
Meillère, A.;Brischoux, F.;Henry, P. Y.;Michaud, B.;Garcin, R.;& Angelier, F. (2017). Growing in a city: Consequences on body size and plumage quality in an urban dweller, the house sparrow (Passer domesticus). Landscape and Urban Planning, 160, 127-138.
Moudrá, L.;Zasadil, P.;Moudrý, V.;& Šálek, M. (2018). What makes new housing development unsuitable for house sparrows (Passer domesticus)? Landscape and Urban Planning, 169, 124-130.
Peach, W. J.;Mallord, J. W.;Ockendon, N.;Orsman, C. J.;& Haines, W. G. (2015). Invertebrate prey availability limits reproductive success but not breeding population size in suburban House Sparrows Passer domesticus. Ibis, 157(3), 601-613.
Puig de la Bellacasa, M. (2017). Matters of Care: Speculative Ethics in More Than Human Worlds. Minneapolis and London: University of Minnesota Press.
Robinson, R. A.;Siriwardena, G. M.;& Crick, H. Q. (2005). Size and trends of the House Sparrow Passer domesticus population in Great Britain. Ibis, 147(3), 552-562.
Rothe, H. J.;Biesel, W.;& Nachtigall, W. (1987). Pigeon flight in a wind tunnel: II. Gas exchange and power requirements. Journal of comparative Physiology B, 157(1), 99-109.
Shaw, L. M.;Chamberlain, D.;& Evans, M. (2008). The House Sparrow Passer domesticus in urban areas: reviewing a possible link between post-decline distribution and human socioeconomic status. Journal of Ornithology, 149, 293-299.
