Linnut, kuten muutkin kaupunkiympäristön eläimet, kohtaavat valtavasti haasteita rakennetussa ympäristössä. Harvojen lajien vaikeudet kuitenkaan havainnollistuvat ihmisille yhtä selkeästi kuin ne, joita siivekkäät kaupunkilaiset kokevat. Kuusitiaisten kuolemat lasitörmäyksissä, marraskuussa laulamaan alkavat mustarastaat ja sinitiaisten pyrkimykset pesiä roska-astioihin kiinnitetyissä tuhkakupeissa ovat kaikki osaltaan nostaneet esille tarpeen linnut huomioivasta kaupunkisuunnittelusta. Lintuystävällinen suunnittelu on yksi esimerkki laajemmasta eläimet huomioivasta suunnittelusta, jonka avulla lintujen selviytymistä kaupungissa voidaan edistää ja samalla luoda myös ihmisille mielekkäämpää ja terveellisempää ympäristöä.
Tässä kolmiosaisen kirjoitussarjan toisessa osassa Emma Komi tarkastelee eläinlähtöistä suunnittelua yhden lajiluokan, lintujen näkökulmasta. Sarjan ensimmäinen osa pohdiskeli eläinten asemaa kaupunkisuunnittelussa. Sarjan kolmas osa on arkkitehti Kathleen Diemen diplomityöstään tiivistämä kuvaessee varpusista kaupungissa.
Teksti ja kuvat
Emma Komi
Linnut kohtaavat rakennetussa ympäristössä hyvin erilaisia mahdollisuuksia ja haasteita kuin muut puhumattomat kaupunkilaiset. Siipiensä ansiosta linnut eivät ole nisäkkäiden tai kalojen tapaan yhtä rajoittuneita viher- tai sinikäytäviin, ja ne voivat kevyesti liikkua rakennetun ympäristön mosaiikissa. Siivet mahdollistavat loputtomasti pakoreittejä, jolloin linnuilla ei ole monien muiden eläinten tapaan tarvetta piiloutua ihmiseltä. Näin linnuista on tullut näkyvä, äänekäs ja pääosin arvostettu osa kaupunkiympäristöjämme.
Johtuen lintujen näkyvästä roolista kaupunkiympäristössä, myös niiden kokemat haasteet visualisoituvat ihmisille selkeämmin. Etenkin lasitörmäyksien aiheuttamat lintuparvien massatörmäykset ovat nostaneet tarpeen lintuturvallisesta arkkitehtuurista yleiseen keskusteluun. Rakennetun ympäristön suoriin kuolinsyihin tarttuminen onkin huomattavasti helpompaa, kuin hiljaa prosessien takana hiipuvien lajien hätähuudon kuuleminen. Ongelmien selkeä hahmottuminen onkin johtanut lintuystävällisen suunnittelun lisääntymiseen.
Muutoksia on tapahtunut viime aikoina kiihtyvällä tahdilla. Nykyään useista kaavoista voi löytää lintuihin liittyviä velvoitteita ja Helsingin kaupunki on julkaissut ensimmäisenä kaupunkina Suomessa lintuturvallisen rakentamisen ohjeen. Muualla maailmalla lintuystävällisen suunnittelun periaatteita on viety jopa lakeihin asti.
Tarve lajirajat ylittävään eläinavusteiseen suunnitteluun kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä linnut huomioiva suunnittelu paneutuu pitkälti räikeimpiin rakennetun ympäristön aiheuttamiin ongelmiin. Linnut, kuten muutkin puhumattomat kaupunkilaiset ovat riippuvaisia myös uusien ympäristöjen ja verkostojen muodostumisesta. Lintujen vuoden- ja elämänkierron mukaan muuttuvien tarpeiden sisällyttäminen osaksi ympäristön suunnittelua voidaan nähdä myös ihmiselämää rikastuttavana tekijänä. Pimeinä pidettävät muuttolintupuistot ja kasvikattojen- ja seinien verkostot tuovat uudenlaista merkitystä rakennettuun ympäristöön.
Näkymättömien esteiden maailma
Sadat miljoonat linnut törmäävät laseihin maailmanlaajuisesti, koska ne eivät yksinkertaisesti hahmota lasia esteenä. Suomessakin hämääviin heijastuksiin tai näkymättömiin lasipintoihin törmää arviolta 8–20 miljoonaa lintua vuodessa. Lasitörmäykset voivat olla jopa suurin suorasta ihmistoiminnasta aiheutuva kuolemantekijä linnuille.
Näkymättömien lasiesteiden sijoittelu sekä niiden käsittely näkyviksi ovat tehokkaimpia arkkitehtonisia keinoja suojella lintuja. Sijoittelulla voidaan välttää houkuttelevimpien lentoreittien tukkiminen lävitse pääsemättömillä lasipinnoilla ja lasin näkyvyyttä voidaan parantaa kuvioimalla laseja tavallisilla, ihmissilmälle näkyvillä kuvioilla, UV-valoon perustuvilla kuvioilla, samennetuilla laseilla tai kaksoisjulkisivuilla.
Vaikka törmäyksiä ehkäistään tehokkaimmin paikallisella ja pienipiirteisellä suunnittelulla, laajemmalla tarkastelullakin on hyötynsä. Tutkimuksissa on havaittu, että kaikista eniten törmäyksiä tapahtuu viheralueiden tiiviisti rakennetuilla reunamilla sekä muuttomatkoilla käytettävien lepopaikkojen lähistöllä. Suurin osa törmäyksistä tapahtuu lähellä maan pintaa, 44 % törmäyksistä osuen 1–3 kerroksiin ja 56 % törmäyksistä 4–11 kerroksiin. Lintuturvallisen rakentamisen periaatteita voitaisiin yhä tehokkaammin ohjata törmäysherkille alueille sekä maantasokerroksiin esimerkiksi kaavojen avulla. Puuttomat ja tiiviisti rakennetut ympäristöt tai tornitalot eivät kuitenkaan nekään ole immuuneja törmäyksille, kuten Helsingin Kalasatamassa ja Pasilassa useina vuosina tapahtuneet kuusitiaisten massatörmäämiset ovat osoittaneet.
Lasitörmäyksien vähentäminen voi näyttäytyä kaupunkikuvassa esimerkiksi lasikuvioituina bussipysäkkeinä ja meluaitoina sekä erilaisina julkisivukäsittelyinä. Lintuturvallisuuden lisääminen voi paikoittain ajaa myös ihmisten etuja, sillä lasin käytön lisääntyessä rakennusten ylikuumeneminen on yhä suurempi ongelma. Samoin yksityisyyden lisääminen lasikuvioin tai samein lasein esimerkiksi lasitetuilla parvekkeilla edistää oikein tehtynä myös rakennusten lintuturvallisuutta.
Sameat lasilankut ehkäisevät törmäyksiä.
Houkuttelevien valojen maailma
Lintuja, etenkin öisiä muuttajia, uhkaa lasin lisäksi myös keinovalo. Keinovalon on havaittu vetävän lintuja puoleensa jo 1800-luvulla, kun linnut ovat lentäneet massoittain majakoiden valoja päin. Suomessakin Norrskärin majakan tiedetään tappaneen pahimmillaan yli 900 lintua yhdessä yössä. Valon houkutuksen periaatteita ei täysin ymmärretä, mutta efekti voi perustua osittain muuttomatkalla käytettävän magneettisen aistin heikkenemiseen valon vaikutuksesta.
Suomessa kaupungin kirkkailla valoilla ei ole yhtä radikaaleja vaikutuksia ylitse muuttaviin siivekkäisiin, kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa linnut päätyvät kiertelemään valaistuja rakennuksia uupumiseen saakka. Linnut kuitenkin kerääntyvät urbaaneille alueille valon houkuttelemana myös pimeämmässä pohjolassa. Valon houkutuksesta rakennettuun ympäristöön eksyneet muuttomatkalaiset ovat suuremmassa vaarassa matkan aiheuttamiin rasituksiin ja myöhästyksiin, mutta ne altistuvat myös lasitörmäyksille.
Öisten törmäysmäärien on havaittu vähenevän jopa 80 % silloin, kun rakennuksen valot on sammutettu yöksi. Öiset törmäykset eivät kuitenkaan ole ainoa ongelma, sillä öinen valo lisää myös päiväaikaisia törmäyksiä. Valon houkutuksesta rakennusten ympäröimiin puistoihin ja viheralueille lepäämään tulleet linnut päätyvät törmäämään näkymättömiin esteisiin, kun ne yön levon jälkeen lähtevät etsimään ravintoa. Muuttoajankohdat ja etenkin syysmuutto näkyykin lasitörmäystilastoissa vuoden korkeimpana piikkinä.
Keinovalo vaikuttaa lintuihin ja muihin eläimiin, ihminen mukaan lukien, myös epäsuorasti vuorokausi- ja vuosirytmejä häiriten. Esimerkiksi valosaasteelle altistuneiden punarintojen on havaittu lähtevän muuttomatkalle 8 päivää aiemmin ja alkavan laulamaan 80 minuuttia aikaisemmin, kuin valosaasteelta välttyneet lajikumppaninsa. Keinovalon sekoittavasta vaikutuksesta kertovat myös uutiskynnyksen ylittäneet mustarastaat, jotka ovat alkaneet lurittamaan kevätsäveliään keskitalvella.
Pimeä elinympäristö on monille lajeille elinehto, eivätkä pimeyden suojaan luottavat lajit selviä kaupunkiympäristössä. Valosaaste uhkaa myös ihmisen terveyttä ja yölliselle keinovalolle altistumisella on nähty kytkös muun muassa ylipainoon ja masennukseen. Valaistukseen liittyvissä suunnitelmissa olisi mahdollista huomioida niin ihmiset kuin muunlajiset eläimetkin valaistuksen suuntaan, voimakkuuteen, aallonpituuteen ja automaatioon vaikuttamalla. Kaavatasolla olisi mahdollista ohjata suunnittelua herkimpien ekosysteemien, kuten rantojen ja ekologisten käytävien yhteyteen.
Sen lisäksi, että keinovalon ominaisuuksia muokkaamalla voidaan parantaa niin puhumattomien kaupunkilaisten kuin ihmistenkin olosuhteita, myös pimeyden suunnittelulla voidaan monipuolistaa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi ajoittain pimeinä pidettävät muuttolintupuistot voisivat tarjota pimeyden suojaa monille lajeille.
Köynnösjulkisivuja ja rehottavia pensaita
Suomen uhanalaisimpana eläinluokkana linnut ovat riippuvaisia uusien ympäristöjen muodostumisesta uhkien minimoinnin lisäksi. Vaikka urbaani viherympäristö ei voi korvata monenkaan lintulajin tarvitsemaa luonnontilaisempaa elinympäristöä, on rakennetulla ympäristöllä suuri vaikutus lintuihin. Kansainvälisesti on arvioitu, että 2–4 % linnuista käyttää urbaania ympäristöä pääasiallisena elinympäristönään ja jopa 10 % hyödyntää sitä toissijaisena elinympäristönään. Liikkuvaisen luonteensa takia siivekkäät kaupunkilaiset voivatkin liikkua rakennetun ja rakentamattoman ympäristön välillä suhteellisen kevyesti.
Siirtyminen paikasta toiseen on kuitenkin usein riski, jossa lintu altistuu pedoille ja muille vaaroille. Suojaisan liikkumisen mahdollistaminen moninkertaistaa lintujen mahdollisuudet käyttää rakennettua ympäristöä elinympäristönään. Ekologisten käytävien ja viherverkostojen määrä, niiden keskinäinen verkottuneisuus sekä laatu ovatkin yksi tärkeimmistä siivekkäitä kaupunkilaisia tukevista elementeistä. Ja toisin, kuin monet muut puhumattomat kaupunkilaiset, linnut voivat hyödyntää viherseiniä ja -kattoja osana viherverkostoa. Singaporessa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu jopa 13 % koko maan linnuista vierailevan kaupungin kasvikatoilla ja kattopuutarhoissa.
Kaupunkiympäristössä viihtyvät linnut ovat useimmiten generalisteja, joilla ei ole tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi ravinnon tai pesimäpaikan suhteen. Rakennetun ympäristön linnut ovatkin pääosin seka- ja siemensyöjiä, ja ravinnon yksipuolisuus on mitä luultavimmin merkittävin este kaupunkialueiden lintulajiston monipuolistumiseen. Pelkästään moninaisempien ravintoekosysteemien, kuten hyönteisiä palvelevan pohja- ja pensaskerroksen lisäämisellä voisikin olla huomattavan kauaskantoisia vaikutuksia myös lintuihin.
Ravinnon lisäksi kaupungin tarjoamat pesimäpaikat ovat yksipuolisia. Kolopesijät eivät löydä pesäkoloja nykyaikaisesti tiiviisti rakennettujen rakennusten julkisivuista, eikä puistoissa näy tikkojen rei’ittämiä kelovanhuksia. Kolopesien toivossa monet linnut ovat päätyneet pesimään esimerkiksi tolppien sisälle ja roska-astioihin integroituihin tuhkakuppeihin.
Jätkäsaaren vihreistä vihrein -korttelissa rehottavat köynnökset kytkeytyvät osaksi nykyaikaista rakennussuunnittelua.
Elämää katoille
Urbaanissa ympäristössä on suhteellisen vähän ihmisen käyttöön ulottumattomia tiloja, joiden rauhasta linnut voisivat hyötyä. Yksi huomattava potentiaali on kuitenkin kattopinnoilla, jotka ovat nykyiselläänkin useiden lintujen, etenkin lokkien suosiossa. Vähäisemmän ihmisvaikutuksen takia katot ovat ihanteellisia paikkoja siivekkäälle elämälle.
Kasvikatot tuovat asfalttiaavikoille ravintoa, suojaa, pesimäpaikkoja sekä uusia ekologisia verkostoja, mutta kaikki kasvikatot eivät ole yhtä arvokkaita. Tavalliseen kattoon nähden yksinkertainen kasvikatto voi kuitenkin nelinkertaistaa sitä käyttävien lintujen määrän ja seitsenkertaistaa siinä viihtyvien hyönteisten määrän. Kaikista parhaita tuloksia saadaan, kun katoille tuodaan kotoperäistä, kerroksellista ja monipuolista kasvistoa sekä vaihtelevan kokoista kasvualustaa. Etenkin hyönteisten ja hämähäkkieläinten määrää voidaan lisätä käyttämällä korkeampaa, noin 15 cm paksua kasvualustaa.
Kasvikatot on perinteisesti totuttu näkemään yksinkertaisempina maksaruohomattoina, mutta korkean biodiversiteetin katot rikkovat perinteistä käsitystä kasvikatoista. Vaihtelevan kokoisten kasvien lisäksi biodiversiteettikatoille voidaan suunnitella vesielementtejä, jotka lisäävät hyönteisille elintärkeän mikroilmaston kosteutta sekä tuovat linnuille kaupunkiympäristöstä usein puuttuvaa juoma- ja kylpyvettä. Lisäksi katoille voidaan tuoda lahopuuta, kolopesijöiden pönttöjä sekä kiviä ja hiekkaa muun muassa hiekkakylpyjen mahdollistamiseksi. Korkean biodiversiteetin katot ovat tuoneet harvinaisemmillekin kaupungin kävijöille ravintoa ja suojaa.
Eräässä sveitsiläisessä tutkimuksessa selvitettiin, onko rakennuksen kattopinta mahdollista muovata vaativan, maassa pesivän töyhtöhyypän vaihtoehtoiseksi elinympäristöksi. Tutkimuksen alussa töyhtöhyypän pesintäyritysten havaittiin epäonnistuvan johtuen ravinnon ja suojapaikkojen vähyydestä sekä katon puutteellisesta viemäröinnistä. Biologien ja ornitologien avulla katoille tuotiin monipuolisesti kasvillisuutta, orgaanista ja epäorgaanista ainesta sekä vesiaiheita. Lisäksi poikasten tippumista katoilta ehkäistiin matalilla aitarakennelmilla. Tutkimuksessa oli mukana useita kattoja, joista kaikista laajimmilla katoilla tulokset olivat hyviä ja töyhtöhyypän pesintä saatiin onnistumaan. Tutkimus alleviivaa kattopintojen huomattavaa potentiaalia tuoda monimuotoista elinympäristöä sinnekin, missä puut ja pensaat ovat kaatuneet tiivistyvän kaupungin nimissä.
Viherrakenteilla voidaan parantaa niin lintujen, muiden muunlajisten kuin ihmistenkin elinolosuhteita kaupunkiympäristössä. Sen lisäksi, että kasviverkostot kannattelevat eliökokonaisuuksia, viherrakenteet edistävät myös ihmisen hyvinvointia tasaamalla ympäristön lämpötiloja, viivyttämällä hulevesiä, parantamalla ilmanlaatua ja vähentämällä stressiä.
Lintuturvallisen rakentamisen motiivit
Lintuystävällinen suunnittelu on yksi versio eläinlähtöisestä suunnittelusta, jossa ihmisen tarpeita palvelevaan ympäristöön integroidaan myös muita lajeja hyödyttäviä elementtejä. Usein muille lajeille suunnitellessaan ihminen päätyy samalla parantamaan myös omaa ympäristöään. Monimuotoisemmat viheralueet, pihat ja katot parantavat henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja valosaasteen hillitseminen vähentää stressiä. Lintujen neutraaleihinkaan tarpeisiin, kuten törmäyksiä ehkäiseviin laseihin tai pesäkoloihin ei ole välttämätöntä suhtautua suunnittelua rajoittavina tekijöinä, vaan ne voidaan nähdä lasikuvioituina kaiteina sekä julkisivuihin integroitavina pesäpaikkoina.
Lintuystävällisen suunnittelun ei kuitenkaan tulisi pohjautua vain ihmistä hyödyttäviin motiiveihin. Lintujen itseisarvon tunnistaminen ajaa meitä havainnoimaan lintujen tarpeita myös laajemmin. Korkean biodiversiteetinkään kasvikatot eivät voi kompensoida elinympäristöjen tuhoutumista, eikä törmäyksiä ehkäisevä lasi tai valosaasteettomat puistot yksinään estä yhä kiihtyvää lintukatoa. Yksinkertaisten lintuystävällisten ratkaisujen tueksi tarvitaan myös laajempaa rakentamistavan ja ajattelun muutosta.
Lintuystävällinen suunnittelu voidaan kuitenkin nähdä suunnannäyttäjänä inklusiivisen suunnittelun kentällä. Lintujen näkyvään ahdinkoon tarttuminen on helppo tapa lähteä laajentamaan tasa-arvoisemman suunnittelun soveltamisalaa. Eläinluokka ja laji kerrallaan avartuva suunnittelun maailma voi parhaimmillaan edesauttaa luonnon kompleksisten järjestelmien ja lajiverkostojen syvempää ymmärrystä. Parhaimmillaan lintuystävällinen suunnittelu edesauttaa myös itseään laajempaa tasa-arvoisen ympäristön luomisen prosessia.
Emma Komi on arkkitehti, joka pyrkii minimoimaan oman toiminnan vaikutuksia muihin eläimiin.
Juttusarjan seuraavassa osassa esittelemme Kathleen Diemen kuvaesseen varpusista kaupungissa
Lähteet
Baumann, N., Catalano, C., Pasta, S., & Brenneisen, S. (2021). Improving extensive green roofs for endangered ground-nesting birds. In Urban Services to Ecosystems: Green Infrastructure Benefits from the Landscape to the Urban Scale (pp. 13-29). Cham: Springer International Publishing.
Evans Ogden, L. J. (1996). Collision course: the hazards of lighted structures and windows to migrating birds. Fatal Light Awareness Program (FLAP), 3.
Helsingin kaupunki (2024). Lintuturvallinen rakentaminen – ohje.
Ikäheimo, E. (2017). Lintujen ikkunatörmäyskuolemat rengastusaineistoon perustuen. Jyväskylän yliopisto.
Koistinen, J. (2004). Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset. Ympäristöministeriö.
Laitinen, A., Salmela, A. & Vähätalo, A. V. (2022). Lintujen ikkunakuolleisuus Suomessa. Linnut vuosikirja 2021, 144–151.
Loss, S. R., Will, T., Loss, S. S., & Marra, P. P. (2014). Bird–building collisions in the United States: Estimates of annual mortality and species vulnerability. The Condor, 116(1), 8-23.
