Kulttuuriperintö ja luonnon monimuotoisuus nähdään usein erillään toisistaan. Kuitenkin monissa kulttuurivaikutteisissa ympäristöissä, kuten historiallisissa puistoissa ja puutarhoissa ne kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Lappset-stipendin saanut maisema-arkkitehti Eveliina Kunnaton käsittelee diplomityössään tätä tärkeää yhteyttä biologisen kulttuuriperinnön käsitteen kautta.
Teksti
Eveliina Kunnaton
Maisema ajallisuuksien ja kietoutumisten verkostona
Länsimaisissa yhteiskunnissa ihmisiä ja luontoa koskeva keskustelu on usein polarisoitunutta. Ihminen ja luonto, kulttuuri ja luonto, inhimillinen ja ei-inhimillinen tai epäluonnollinen ja luonnollinen muodostavat vastapareja, jotka ovat vaikuttaneet siihen, miten ymmärrämme, näemme ja arvotamme maailmaa. Vallitseva dualistinen ajattelu vaikeuttaa näkemästä sitä todellisuutta, jossa kulttuuri ja luonto – tai erämaa – muodostavat tosiasiassa erottamattoman vuorovaikutusten ja riippuvuuksien verkoston.[1]
Tämä keskinäisriippuvainen maailma on ilmeinen maisemissa, jotka eivät ole pelkästään tai puhtaasti luonnollisia tai kulttuurisia, vaan muodostavat jatkumon lukemattomista erilaisista ihmisten ja muiden lajien välisistä suhteista, sekä näiden suhteiden luomista ajallisista kerrostumista.[2] Yksi tapa purkaa ja ymmärtää näitä maisemassa piileviä kietoutumia on omaksua käsitteitä, jotka tunnistavat maiseman kulttuuriset ja muunlajiset prosessit biokulttuurisena kokonaisuutena. Yksi tällaisista käsitteistä on 2000-luvun taitteessa muotoutunut biologinen kulttuuriperintö (biological cultural heritage), johon viitataan myös biokulttuurisena perintönä tai biokulttuuriperintönä (biocultural heritage).[3] Useiden käsitteestä kirjoittaneiden tutkijoiden ja instituutioiden mukaan biologinen kulttuuriperintö tunnistaa maiseman luonto- ja kulttuuriperinnön yhtenäisenä, toisiinsa kietoutuneena kokonaisuutena. Biologinen kulttuuriperintö on perintöä, joka on kehittynyt ihmisten elinkeinojen, elintapojen sekä muiden lajien ja luonnon prosessien keskinäisessä vuorovaikutuksessa vuosikymmenien, vuosisatojen tai jopa vuosituhansien aikana.[4]
Arkkitehti ja maisema-arkkitehti Elisabeth Sjödahl käyttää syvän tai kerroksellisen maiseman käsitettä (deep landscapes) kuvaamaan sitä, kuinka maisema sisältää visuaalisten, katseella havaittavien piirteiden ja elementtien lisäksi myös huomattavaa tilallista sekä ajallista syvyyttä[5]. Samalla tavalla syvyyttä piilee myös biologisessa kulttuuriperinnössä, joka on jatkuvasti muuntuvaa, ja jonka kehittymiseen ovat pitkän ajan saatossa vaikuttaneet muuttuvat kulttuurisidonnaiset sekä muunlajisista tai luonnon prosesseista kumpuavat ilmiöt.
Biologinen kulttuuriperintö historiallisissa puistoissa – esimerkkikohteena Saaren kartanopuisto
Historiallisten puistojen ja puutarhojen biologista kulttuuriperintöä on länsimaissa tutkittu perinnebiotooppeihin ja muihin avoimiin agraarimaisemiin verrattuna häviävän vähän[6]. Siksi diplomityössä erityisen kiinnostuksen kohteena oli selvittää, minkälaista biologinen kulttuuriperintö on historiallisissa puistoissa ja puutarhoissa, ja millä tavoin näiden ympäristöjen biologista kulttuuriperintöä voisi tarkastella ja kuvata. Tarkastelun kohteena työssä toimi Koneen Säätiön omistaman Saaren kartanon tutkija- ja taiteilijaresidenssin historiallinen puistoalue.
Saaren kartanolla on Suomen mittapuulla hyvin pitkä ja rikas historia, jonka tunnetut ajanjaksot alkavat jo 1200-luvulta[7]. Saaren kartanon maisema omaa siis huomattavaa ajallista syvyyttä, joka kätkee itseensä näkyviä, mutta myös monia piilossa olevia kerrostumia. Kartanopuiston biologisen kulttuuriperinnön tunnistamiseksi ja ymmärtämiseksi työssä perehdyttiin kartanon maisemaan historiakatsauksen sekä muun lähdeaineiston ja kenttätyöskentelyn avulla. Historiakatsauksen tarkoituksena oli päästä käsiksi maisemaan piiloutuneisiin kerrostumiin, kartanopuiston tärkeimpiin vaiheisiin ja biologisen kulttuuriperinnön kehitykseen vaikuttaneisiin ilmiöihin.
Historiakatsauksen tuloksena työssä tunnistettiin Saaren kartanopuistosta piirteitä, jotka ovat kiinnostavia erityisesti puiston biologisen kulttuuriperinnön näkökulmasta. Näitä ovat muun muassa puutarhakasvillisuus sisältäen pensaat, perennat ja yksivuotiset, jalopuut, reunavyöhykkeet sekä maaperän. Piirteiden ja biologisen kulttuuriperinnön kehitystä kuvataan ajallisilla kuvasarjoilla, jotka sisältävät karttakaavioita sekä leikkauskuvia. Karttakaavioiden tarkoituksena on havainnollistaa alueiden ja rajojen muutoksia sekä liikkeitä, kun taas leikkauskuvilla havainnollistetaan luonnon prosessien ja maisemanhoidon välisiä riippuvuussuhteita. Kuvasarjoilla ja eritoten leikkauksilla pyritään kuvastamaan puiston biologisen kulttuuriperinnön ajallista, mutta myös paikallista syvyyttä, jossa maaperä on keskeisessä roolissa.
Kuva: Eveliina Kunnaton
Biologisen kulttuuriperinnön käsite tunnistaa Saaren kartanopuiston rikkaana, elävänä, muuttuvana ja monikerroksisena perintönä, ja tarjoaa kokonaisvaltaisen kehyksen näiden moninaisten arvojen tarkastelulle. Sen avulla voidaan syventyä luonnon prosessien sekä kulttuuristen toimien välisiin vuorovaikutussuhteisiin, jotka ovat muodostaneet historiallisen puiston tai puutarhan sellaiseksi, kun se on. Samalla voidaan löytää ne kriittiset riippuvuussuhteet tai ristiriidat, jotka ylläpitävät tai toisaalta hävittävät puiston tai puutarhan biologista kulttuuriperintöä.
Ajallisista kerrostumista nykyhetken monilajisiin vuorovaikutuksiin, ja siitä edelleen kestävämpiin tulevaisuuksiin?
Antamalla näkökulmia tapahtumista ja prosesseista, jotka ovat muokanneet maisemaa, biologinen kulttuuriperintö auttaa ymmärtämään, kuinka nykyiset vuorovaikutukset ja monilajiset kokoonpanot ovat maisemaan muodostuneet. Sitä kautta käsite voi opastaa yhä vahvemmin sellaisten maisemanhoidollisten menetelmien kehittämiseen, jotka tukevat, ylläpitävät tai suojelevat näitä maisemasta tunnistettuja vuorovaikutuksia ja arvoja. Biologisen kulttuuriperinnön ja laajemminkin biokulttuurisen lähestymistavan merkitystä maiseman suojelussa onkin monissa tutkimuksissa painotettu[8].
Suojelun ohella biokulttuurisesta lähestymistavasta on kirjoitettu myös kestävyystieteissä, jossa sen nähdään tukevan ihmisen ja luonnon välisen suhteen sekä sosio-ekologisten systeemien kehityksen parempaa ymmärtämistä. Monet tutkijat näkevätkin biokulttuurisella lähestymistavalla laajoja soveltamismahdollisuuksia. Sen avulla voidaan tarkastella erilaisia kulttuurivaikutteisia ympäristöjä – perinnemaisemista kaupunkiympäristöihin ja jopa sellaisiin metsiin, joita usein pidetään niin sanotusti ’puhtaana’ luontona – ja tuottaa siten uutta tietoa näistä ympäristöistä. Lisäksi esimerkiksi Merçon ja muut korostavat artikkelissaan, että vaikka biokulttuurinen lähestymistapa keskittyy usein ihmisen ja luonnon välisiin kytköksiin paikallisesta näkökulmasta, sen merkitys kestävän tulevaisuuden tavoittelussa on tärkeä myös globaalilla tasolla.[9]
Biokulttuurinen perintö voisi parhaimmillaan siis tarjota tärkeää tietoa myös tulevaisuutta varten, herätellen näkökulmia siihen, miten kulttuuriset toimet ja maisemanhoidolliset menetelmät voisivat tukea olemassa olevia monilajisia vuorovaikutusten verkostoja myös jatkossa.
Diplomityön voi kokonaisuudessaan lukea täältä: Biologinen kulttuuriperintö – Tarkastelussa luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön vuorovaikutussuhteet Saaren kartanopuistossa.
[1] Cronon, 1996, s. 24; Latour, 2017 s.15; Eriksson, 2018, s. 15-16.
[2] Cronon, 1996, s. 24; Eriksson, 2018, s. 15-16.
[3] Eriksson, 2018; Bridgewater & Rotherham, 2019; Ruotsin museovirasto, 2014; UNESCO, 2008
[4] Muun muassa Eriksson, 2018; Bridgewater & Rotherham, 2019; Ruotsin museovirasto, 2014; UNESCO, 2008.
[5] Sjödahl, 2024. Katso myös Carlisle & Pevzner, 2012.
[6] Elands ym., 2021, s. 3347; Bridgewater & Rotherham, 2019; Eriksson, 2018, s. 13; UNESCO, 2008
[7] Nurminen, 2008
[8] Muun muassa Merçon, ym., 2019
[9] Merçon, ym., 2019
Eveliina Kunnaton on keväällä 2024 Aalto-yliopistosta valmistunut maisema-arkkitehti. Hänen diplomityönsä käsittelee biologista kulttuuriperintöä ja keskittyy tarkastelemaan luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön välisiä vuorovaikutussuhteita Koneen Säätiön omistaman Saaren kartanon historiallisessa puistossa. Syksyllä 2024 Kunnaton aloitti väitöskirjatutkijana Aalto-yliopistossa ja jatkaa samojen teemojen parissa väitöskirjassaan. Tutkimuksessaan hän selvittää, kuinka biokulttuurinen lähestymistapa voi syventää ymmärrystämme ihmisten ja luonnon välisistä keskinäisistä riippuvuuksista maisemassa.
Lähteet
Bridgewater, P. & Rotherham, I. D. (2019). A critical perspective on the concept of biocultural diversity and its emerging role in nature and heritage conservation. People and nature, 1(3), 291-304. https://doi.org/10.1002/pan3.10040
Carlisle, S. & Pevzner, N. 2012. The Performative Ground: Rediscovering the Deep Section. Scenario Journal, SCENARIO 02: Performance. [Cited 26.2.2024]. Retrieved from: https://scenariojournal.com/article/the-performative-ground/
Cronon W. (1996). The Trouble with Wilderness: Or, Getting Back to the Wrong Nature. Environmental history, 1(1), 7-28. https://doi-org.libproxy.aalto.fi/10.2307/3985059
Elands, B. H., M., Wiersum, K. F., Buijs, A. E., & Vierikko, K. (2015). Policy interpretations and manifestation of biocultural diversity in urbanized Europe: Conservation of lived biodiversity. Biodiversity & Conservation, 24(13), 3347-3366. https://doi.org/10.1007/s10531-015-0985-6
Eriksson, O. (2018). What is biological cultural heritage and why should we care about it? An example from Swedish rural landscapes and forests. Nature Conservation, 28, 1-32. https://doi.org/10.3897/natureconservation.28.25067
Latour, B., & Porter, C. (2017). Facing Gaia : eight lectures on the new climatic regime. Cambridge, UK ; Polity.
Merçon, J., Vetter, S., Tengö, M., Cocks, M., Balvanera, P., Rosell, J. A., & Ayala-Orozco, B. (2019). From local landscapes to international policy: contributions of the biocultural paradigm to global sustainability. Global Sustainability, 2. https://doi.org/10.1017/sus.2019.4
Nurminen, H. (2008a). Saaren kartano Mynämäellä. Suomen Kirjallisuuden Seura.
Ruotsin museovirasto (2014). Biologiskt kulturarv – växande historia. Riksantikvarieämbetet. Haettu: http://raa.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2%3A1234832&dswid=-1260
Sjödahl, E. (2024). Deep Landscape (Doctoral dissertation, The Oslo School of Architecture and Design).https://hdl.handle.net/11250/3127964
UNESCO (2008). Links between biological and cultural diversity – concepts, methods and experiences. Report of an international workshop, UNESCO, Paris, 2008. Retrieved from:https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000159255.
