Teksti

Ronja Rajamäki

Tässä artikkelissa tarkastellaan joutomaiden kasvillisuuden monia arvoja ja pohditaan joutomaiden mahdollisuutta uudelleenmuotoilla luontosuhdettamme kestävämpään suuntaan. Monista arvoista huolimatta joutomaat ovat jääneet kaupunkiluonnon marginaaliin, eikä niitä usein arvosteta sellaisenaan. 

Maisema-arkkitehtuurin keinoin voidaan tuoda joutomaiden arvoja näkyväksi ja koettavaksi, mutta haasteena on se, millaisia suunnittelun keinoja joutomaille voidaan kohdistaa, jotta niille tyypillinen villi luonne ei katoaisi suunnittelun myötä. Tässä artikkelissa esitellään suunnittelun periaatteita ja keinoja tämän haasteen ratkaisemiseksi. Artikkeli perustuu aiheesta tehtyyn diplomityöhön.

Helsingin Kyläsaaren joutomaalla ihmisen vaikutus ja luonnon villiys ovat kietoutuneet yhteen. Kuva: Ronja Rajamäki.

Joutomaiden spontaanin kasvillisuuden monet arvot

Joutomaa määritellään yleensä alueeksi, joka on ilman selkeää käyttötarkoitusta2.. Tällaisia alueita voivat olla esimerkiksi entiset läjitysalueet, täyttömäet tai teollisuusalueet. Nämä alueet ovat jääneet pysähtyneeseen tilaan, joutilaiksi, jolloin niiden kasvillisuus on voinut kehittyä omaan tahtiinsa vapaasti. 3 Joutomaiden kasvillisuudesta käytetään yleensä termiä spontaani kasvillisuus 4. Spontaani kasvillisuus on kasvillisuutta, joka on syntynyt itsestään maan siemenpankista ja eläinten tai tuulen kuljettamista siemenistä 5. Spontaani kasvillisuus syntyy siis ilman suunnittelua, spontaanisti.

Joutomaiden spontaanilla kasvillisuudella on osoitettu olevan lukuisia ekologisia arvoja. Joutomaat voivat olla hyvin lajirikkaita ja tarjota elinympäristöjä uhanalaisille lajeille 6. Ne voidaankin nähdä eräänlaisina lajien pakopaikkoina tai monimuotoisina keitaina keskellä kau­punkia 7. Spontaani kasvillisuus on sopeutunut paikkansa elinolosuhteisiin, jolloin se kykenee sopeutumaan myös tuleviin muu­toksiin 1. Ihmisen laiminlyönti ja hylkäys on mahdollistanut joutomaiden ekologisen kukoistuksen, joka on osoitus siitä, kuinka luonnolla on kyky sopeutua ja löytää tiensä hylätyksi tulemisen ja saastumisenkin jälkeen. Joutomaiden spontaani kasvillisuus täten viestittää symbolisesti toivosta ja jatkuvuudesta.

Ekologisten arvojen lisäksi joutomailla on myös sosiokulttuurisia arvoja. Joutomaat voivat toi­mia julkisina tiloina, jotka mahdollistavat kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan 8. Joutomailla ihmisillä on vapaus toteuttaa itseään ja tehdä asioita, joita muut kaupunkiympäristöt eivät mahdollista 9. Joutomaat voidaankin nähdä seikkailun, luovuuden ja löytöretkien keitaina 10. Tämän ohella joutomaat pitävät sisällään myös historiallisia kerrostumia luonnon ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta 9. Spon­taani kasvillisuus yhdessä hylättyjen teollisten rakenteiden kanssa välittää kävijälle tietoa paikan men­neisyydestä 11.

Joutomaat kaupunkiluonnon marginaalissa

Kaupunkeja suunniteltaessa kaupunkiluonto tulee asettaa erilaisiin kategorioihin luokittelun avulla, jotta pystytään esittämään hyviä perusteita kaupunkiluonnon säilyttämiseksi. Luontoa tulee luokitella esimerkiksi kaavoituksen tai hoitoluokitusten kautta. Tätä tilannetta voidaan kutsua kaupunkiluonnon ”hallitsemisen pakoksi”. Luonnon luokittelu ei ole kuitenkaan vain luokittelua, vaan sen vaikutus ulottuu myös itse luontoon ja sen ilmenemismuotoihin. Täten se myös määrittelee, min­kälainen kaupunkiluonto on arvokasta. Luokitukset jättävät usein ulkopuolelleen kaupunkiluonnon monia muotoja, kuten joutomaat ja niiden spontaanin kasvillisuuden. Vaikka joutomaat on osoitettu luonnon monimuotoisuudelle merkittäviksi, ei niitä vaalita omana luontotyyppinään, sillä ne nähdään ihmisen aikaansaamina. Kaupungeissa luontoa suojellaan usein sellaisissa paikoissa, jotka eivät ole muodostuneet ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Kahtiajakoinen luontosuhteemme näyttäytyy täten kaupunkiluonnon luokitteluissa ja vaikuttaa siihen, millaista kaupunkiluontoa meillä on. 12

Luontosuhteella tarkoitetaan usein ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, joka on olemassa niin kauan kuin olemme olemassa. Sitä ei voi katkaista tai lopettaa, sillä olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Länsimaissa käsityksemme ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta on pitkään ollut hyvin kah­tiajakoinen; ihminen ja luonto on nähty toisistaan erillisinä. 13 Viime vuosina tätä kahtiajakoa on eri aloilla alettu kyseenalaistamaan ja ihminen on alettu nähdä osana luontoa, ei siitä erillisenä 14. Ihmisen ollessa osa luontoa myös ihmisen vaikutus on osa luonnonprosesseja 15. Täten luonnon arvostaminen tulisi ulottaa myös ympäristöihin, joihin ihminen on vaikuttanut, kuten joutomaihin.

Joutomaiden marginaalinen asema johtuu osin myös niiden kasvilajien alkuperästä. Joutomaiden kasvilajisto koostuu yleensä pääosin vieraslajeista, joiden nähdään usein olevan alkuperäisiä lajeja vähempiarvoisia. Joutomaat nähdään siten liian ihmisvaikutteisina. 16 On kuitenkin olennaista erottaa haitalliset vieraslajit ja muut vieraslajit toisistaan, sillä kaikkia vieraslajeja ei tulisi leimata haitallisiksi ja aggressiivisiksi. Tämä leimaaminen johtuu kuitenkin kasvin alkuperän arvottamista sen ekologista arvoa korkeammaksi. Alkuperäisten lajien korostaminen kaikkein arvokkaimpana on kyse pikemminkin filosofisista ja poliitti­sista käsityksistä kuin suoraan ekologisista. 17 Ihmisen vaikutuksen ulottuessa kaikkialle maapallolla onkin olennaista pohtia, voisiko vieraslajien ilmaantumiseen ennemmin sopeutua kuin yrittää kitkeä niitä tuloksetta pois 18. Joutomaita tarkasteltaessa tulisi huomioida niiden suuri lajirikkaus ja sen lajien kyky sopeutua tuhoutuneisiin paikkoihin, eikä tarkastella sitä sen lajien alkuperän kautta 16.

Esteettinen merkitys

Joutomaiden spontaani kasvillisuus vastustaa epämääräisyydellään, hallitsemattomuudellaan ja hoitamattomuudellaan yleisesti hyväksyttyjä estetiikkakäsityksiä. Se nähdään symbolina rappiosta ja unohduksesta, mutta toisaalta myös luonnonprosessien luonnollisena jatkumona 9.

Joutomaihin liittyy vahvasti käsite esteettisesti negatiivinen (engl. negative aesthetics), joka voi näyttäytyä käsitteenä ristiriitaiselta, sillä estetiikka mielletään usein joksikin miellyttäväksi, eikä niinkään negatiiviseksi 19. Esteettisesti negatiivisella arvolla tarkoitetaan yleisimmin rumuutta. Rumuus on monitahoinen käsite, jota ei voida tarkastella vain visu­aalisten elementtien kautta, vaan sitä tulee tarkastella sen sisällön kautta. Rumuudella on syynsä, joten se kaipaa selityksen tai tarinan, jotta se voidaan ymmärtää. Täten rumuus voi näyttäytyä kauniina tai ainakin esteettisesti kiinnostavana. Ihmiset usein jopa kaipaavat särmää ja yllätyksellisyyttä, tietynlaista rumuutta. Rumuus vetää puoleensa, sillä siihen kuuluu kapina kontrollia ja valtaa vastaan. Rumuus näyttäytyykin kont­rollin vastakohtana, villiytenä. 20 Joutomaiden epämääräisyys ja hoitamaton ulkomuoto pitävät sisällään lukuisia tarinoita, merkityksiä ja historiallisia kerrostumia, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme paikan. Joutomaa voi näyttäytyä siten kiinnostavana, vaikka se ei visuaalisesti herättäisi meissä kokemusta jostain kauniista.

Joutomaaluonnon esteettinen arvo syntyy sen vil­liydessä; joutomaat ovat jotain, jota ei suunnittelun keinoin pystytä luomaan. Villiys luo sattumia ja sitä kautta yllätyksellisiä kohtaamisia luonnon kanssa. Joutomaiden villiys voidaan nähdä kontrastina kaupunkien hallituille viheralueille ja sitä kautta kaupunkiluontoa esteettisesti rikastuttavana.

Tätä esteettistä vaihtelua ja rikkautta voidaan tarkastella myös käsitteen esteettinen monimuotoisuus kautta. Mikäli kaikki kaupunkien viheralueet olisivat samanlaisia, olisi kaupunkiluonnon esteettinen kirjo hyvin yksiulotteista ja merkityksetöntä. 21

Joutomaat ovat osa luonnollista kiertokulkua, jossa elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä; kas­villisuus kasvaa ja syntyy uutta elämää, mutta sitä myös kuolee lahoamisprosessien myötä. Joutomaat ovat siten vahvasti kiinni ajallisessa jatkumossa. Niillä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Joutomaiden vahva ajallinen ulottuvuus on niiden voimavara, joka luo niille omanlaisen ajassa muuttuvan luonteen. Tätä voimavaraa tulisi vaalia osana joutomaiden kehit­tämistä, jotta niistä ei muodostu juurettomia ympäristöjä. Kuva: Ronja Rajamäki.

Joutomaa suunnittelukohteena

Seuraavaksi esitellään joutomaiden suunnittelulle kolme erilaista periaatetta, joiden avulla joutomaat ja niiden arvot tuodaan kaupunkilaisille näkyväksi ja koettavaksi.

1. Joutomaa kertoo jatkuvasti omaa tarinaansa.

Spontaani kasvillisuus kertoo eri ilmenemismuodoillaan tarinaa paikan alkuperästä ja historiasta. Myös joutomaiden erilaiset historialliset elementit, kuten rauniot tai teollisuushistorian jäänteet viestittävät paikan historiasta. Maisema-arkkitehti voi tuoda joutomaan tarinan näkyväksi erilaisin maisema-arkkitehtonisin keinoin. Keinot mahdollistavat sen, että joutomaan rumuus, unohdus, tuho ja rappeutuminen saavat selityksen ja merkityksen. Tällöin joutomaa voidaan ymmärtää ja sitä voidaan esteettisesti arvostaa.


Joutomaat kertovat tarinaansa erilaisin ilmenemismuodoin. Joutomaaluonnon oman tarinan voi tuoda esiin esimerkiksi ekologisten prosessien sallimisella ja niiden näkyväksi tekemisen kautta. Historiallisia kerrostumia voidaan tuoda esiin esimerkiksi menneisyyden jälkien säilyttämisellä ja korostamisella. Myös symboliikka, tarinallistaminen ja tiedottaminen ovat maisema-arkkitehtonisia keinoja, joiden avulla voidaan välittää joutomaan tarinaa kävijälle.

2. Joutomaa on paikka, joka syntyy sen kokemisesta.

Maisema-arkkitehtuurin keinoin voidaan lisätä joutomaiden kokemuksellisuutta. Täten joutomaan suunnittelussa tulee huomioida ihmisen ruumiillisuus ja moniaistisuus, jotka mahdollistavat kävijän sitomisen paikkaan ja siten merkityksellisyyden kokemuksen syntymisen. Merkityksellisyys mahdollistaa joutomaan näkemisen miellyttävänä, jännittävänä ja paikkana täynnä mahdollisuuksia. Paikan ja havaitsijan välisen vuorovaiku­tuksen myötä esteettinen arvostus voi mahdollistua.


Joutomaa on paikka, joka syntyy sen kokemisesta. Maisema-arkkitehtuurin keinoin voidaan lisätä joutomaiden kokemuksellisuutta. Erilaisia keinoja ovat esimerkiksi osallisuus luonnon huolenpitoon, polkuverkoston kehittäminen, oleskelupaikkojen lisääminen ja omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen.

3. Vihjeitä huolenpidosta.

Maisema-arkkitehti voi suunnittelun keinoin luoda erilaisia vihjeitä huolenpidosta, joiden avulla ympäristö täyttää yleisesti hyväksytyt esteettiset vaatimukset. Vihjeet huolenpidosta ovat tuttuja elementtejä, jotka synnyttävät turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä muutoin jäsentymättömässä ja vieraassa ympäristössä. Vihjeet huolenpidosta voivat toisaalta muuttaa paikan luonnetta liiaksi, sillä hoitotoimenpiteiden myötä joutomaille tyypillinen hoitamattomuus ja epämääräisyys saattavat kadota ja joutomaa asettuu liiallisen hallinnan kohteeksi.


Vihjeitä huolenpidosta ovat esimerkiksi kontrastit sekä hoitotoimenpiteet. Kontrastit, kuten reunojen selkeys tai rakennetut elementit toimivat kontrastina spontaanin kasvillisuuden villiydelle. Myös erilaiset hoitotoimenpiteet ovat osoitus huolenpidosta, sillä hoitotoimenpiteillä voidaan jäsentää joutomaiden tilallisuutta ja siten spontaanin kasvillisuuden ymmärrettävyyttä.

Voidaan myös kysyä, olisiko kuitenkin parempi jättää joutomaat suunnittelun ulkopuolelle, jotta niille tyypillinen vieraus, omaehtoisuus ja yllätyksellisyys säilyisivät. Suunnittelun ulkopuolelle jättäminen on tarkoituksenmukaista toimintaa, suunnittelupäätös, jossa suunnittelija astuu sivuun. Suunnittelun ulkopuolelle jättäminen on lähestymistapa, joka tunnistaa joutomaan ja sen spontaanin kasvillisuuden itseisarvon ja ymmärtää, että joutomaiden olemus on juuri niiden outoudessa, vieraudessa ja määrittämättömyydessä. Ne ovat sellaisenaan arvokkaita ja kaupunkiympäristöä esteettisesti rikastuttavia. Suunnittelemattomuus herättää kuitenkin myös kysymyksen siitä, voiko paikan luonne kadota, mikäli siihen ei kohdisteta minkäänlaisia suunnittelun keinoja. Joutomaat ovat hetkellisiä ajassa muut­tuvia dynaamisia ympäristöjä. Ajan saatossa suunnittelun ulkopuolelle jätetty joutomaa metsittyy, kuusettuu ja lopulta paikka sulkeutuu.

Kuvassa Lahdessa sijaitseva tapahtumapuisto Sopenkorven Kesanto. Alue oli pitkään ollut hylättynä, jolloin sen kasvillisuus oli saanut rauhassa kehittyä nykyisen kaltaiseksi. Puisto ei ole syntynyt varsinaisen suunnittelutyön tuloksena vaan kaupunkilaisten aktiivisuuden myötä. Puiston omaehtoisuus ja yhteisöllisyys ovat osa paikan identiteettiä. Kuva: Ronja Rajamäki.

Lopuksi

Joutomailla on mahdollisuus opettaa meitä ja kertoa meistä ihmisistä. Ne voivat tarjota kaupunkilaisia lähellä olevan alustan sen ymmärryksen lisäämiseen, että me ihmiset emme ole luonnosta erillisiä, vaan monella tapaa kietoutuneet yhteen luonnon kanssa. Siten joutomaat mahdollistavat luontosuhteemme uudelleenmuotoilun entistä kestävämmälle pohjalle.

Tässä artikkelissa esitetyt maisema-arkkitehtuurin keinot toimivat joutomaita hoivaavina toimenpiteinä, jotka vaalivat joutomaiden omia ominaisuuksia ja prosesseja sekä vahvistavat niitä. Keinojen avulla pystytään tuomaan joutomaan eri merkityssisältöjä ja arvoja näkyväksi ja koettavaksi, jolloin kävijät voivat ymmärtää ympäristöään paremmin. Ymmärrys mahdollistaa arvostuksen ja siten ympäristövastuullisen käytöksen joutomaita kohtaan.

Ronja Rajamäen koko diplomityöhön ”Urbaani villiys – joutomaiden spontaani kasvillisuus osana esteettisesti monimuotoista kaupunkiluontoa” (2023) voit tutustua täällä.

Ronja Rajamäki on helsinkiläinen maisema-arkkitehti, jolle on ammatillisesti tärkeää luonnon monimuotoisuus, luontopohjaiset ratkaisut sekä systeemiajatteluun liittyvät teemat. Maisema-arkkitehdin erilaiset roolit niin suunnittelijana, tutkijana kuin visualisoijana ovat Ronjalle myös merkityksellisiä.

Linkedin


Lähteet

  1. Kowarik, I. (2021). Working with Wilderness: a promising direction for urban green spaces. Landscape Archite­cture Frontiers, 9(1), s. 92-103. DOI:10.15302/J-LAF-1-030025.
  2. ViherKARA-verkosto. (2013). Kaupunkiseutujen vihreän infrastruktuurin käsitteitä. Suomen ympäristökeskuk­sen raportteja; No. 39/2013. ISBN 978-952-11-4254-3.
  3. Ranta, P. (2014). Villit vihreät kaupungit: Suomen kaupunkikasvio. Tampere: Vastapaino. ISBN: 978-951-768- 434-7.
  4. Bonthoux, S., Brun, M., Di Pietro, F., Greulich, S. ja Bouché-Pillon, S. (2014). How can wastelands promote biodiversity in cities? A review. Landscape and Urban Planning, Volume 132, s. 79-88. ISSN: 0169-2046.
  5. Lettojärvi, I. (2017). Dynaaminen kasvillisuussuunnittelu, käsitteiden arviointi. Viherympäristöliitto ry.
  6. Jalkanen, J. ja Vierikko, K. (2022). Viheralueiden elonkirjo – Asiantuntijakysely ja luonnon monimuotoisuuden laatumittaristo kaupunkisuunnittelun tueksi. Terra 134(4), s. 207–223. https://doi.org/10.30677/terra.120163
  7. Gandy, M. (2013). Marginalia: Aesthetics, Ecology, and Urban Wastelands. Annals of the Association of Ameri­can Geographers103, no. 6, s. 1301–1316. https://doi.org/10.1080/00045608.2013.832105.
  8. Braae, E. (2015). Beauty Redeemed. Recycling Post-Industrial Landscapes. Ikaros Press, Risskov. ISBN: 9783035603460.
  9. Jorgensen, A. ja Tylecote, M. (2007). Ambivalent landscapes — wilderness in the urban interstices. Landscape Research, 32(4), 443–462. DOI: 10.1080/01426390701449802.
  10. Gandy, M. (2016). Unintentional landscapes. Landscape Research, 41:4, s. 433-440. DOI:10.1080/01426397.20 16.1156069.
  11. Keil, A. (2005). Use and Perception of Post-Industrial Urban Landscapes in the Ruhr. Teoksessa Kowarik, I. ja Körner, S. (toim.), Wild Urban Woodlands. Springer-Verlag Berlin Heidelberg. s. 177-130. ISBN: 3-540-23912- X.
  12. Asikainen, E. ja Jokinen, J. (2008). Kaupunkiluonnon hallinnan utopia. Alue Ja Ympäristö, 37(2), s. 49–62. Haettu 22.11.2022 osoitteesta https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/64353
  13. Soinnunmaa, P., Willamo, R., Helenius, L. Holmström, C. Kaikko, A., Nuotiomäki, A. ja Kudelma-ver­kosto. (2021). Voiko luonnosta tulla pois? Mikä on se luonto, johon olemme suhteessa? Teoksessa Haverinen, R., Mattila, K., Neuvonen, A., Saramäki, R. ja Sillanaukee, O. (toim.), Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella. Sitra. s. 65–79. ISBN: 978-952-347-248-8.
  14. Biggs, R., Clements, H., de Vos, A., Folke, C., Manyani, A., Maciejewski, K., Martin-López, B., Preiser, R., Selomane, O. ja Schlüter, M. (2021). What are social-ecological systems and social-ecological systems research? Teoksessa Biggs, R., de Vos, A., Preiser, R., Clements, H., Maciejewski, K. ja Schlüter, M. (toim.), The Routledge Handbook of Research Methods for Social-Ecological Systems. Routledge. s. 3–26. ISBN: 9781003021339.
  15. von Bonsdorff, P. (2007). Maisema toiminnan ja kuvittelun tilana. Teoksessa Sepänmaa, Y., Heikkilä-Palo, L. ja Kaukio, V. (toim.), Maiseman kanssa kasvokkain. Helsinki: Maahenki. s. 33–49. ISBN: 978-952-5652-02-4.
  16. Kingsbury, N. (2004). Contemporary overview of naturalistic planting design. Teoksessa Dunnett, N. ja Hit­chmough, J. (toim.), The dynamic landscape: design, ecology and management of naturalistic urban planting. Spon Press. s. 58-96. ISBN: 978-0-414-43810-0.
  17. Hitchmough, J. (2004). Naturalistic herbaceous vegetation for urban landscapes. Teoksessa Dunnett, N. ja Hitchmough, J. (toim.), The dynamic landscape: design, ecology and management of naturalistic urban planting. Spon Press. s. 130-183. ISBN: 978-0-414-43810-0. 
  18. Lehtinen, S. (2021). Kaupunkiluonto ja luonnon kauneuden muuttuva myytti. Teoksessa Haverinen, R., Mattila, K., Neuvonen, A., Saramäki, R. ja Sillanaukee, O. (toim.), Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsi­tykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella. s. 131–142. ISBN: 978-952-347-248-8.
  19. Saito, Y. (2021). Aesthetics of the Everyday. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Spring 2021 edition. Edward N. Zalta (ed.). Haettu 7.5.2023 osoitteesta: https://plato.stanford.edu/entries/aesthetics-of-everyday/
  20. Kaukio, V. (2013). Sateenkaari lätäkössä: kuvitellun ja kerrotun ympäristöestetiikka. Publications of the Univer­sity of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, 48. ISSN: 1798-5633.
  21. Kummala, P. (2016). Tämä ei ole luontoa! : Hybridi, ympäristön luovuus ja urbaani monimuotoisuus. Kaupun­kiluonnon esteettiset ulottuvuudet Helsingin keskustan kaupunkitilassa. Helsingin yliopisto. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Väitöskirja.